*

Ilkka Luoma Mielipiteitä ilman hymistelyä

Kaikki blogit puheenaiheesta Evoluutio

Mitä Sinä todella tarvitset?

Yle kirjoitti väkevästi avaavan tekstin Heikki Mäntymaasta |1 - keskeltä kaupunkikulttuuria, jossa osataan kuluttaa, enemmän ja nopeammin, mutta Heikki katkaisi asunnostaan jopa sähköt, koska kiinteämaksu oli reilusti enemmän kuin itse kulutettu sähkö – kustannuksina. Heikki ei ymmärtänyt miksi hänen pitää maksaa valmiudesta enemmän kuin kulutuksesta! Siispä sähkösopimus poikki.

~ https://yle.fi/uutiset/3-9671314 -

Ajatus jumalasta on olemassa muttei jumala.

Niko Kettunen kirjoitti esseen Helsingin Sanomiin 2.5.2017 jumalasta aivojen tuottaman harhana. Esseessä käsitellään uutta tieteen alaa nimeltä neuroteologia.

Neuro­teologiaa on kritisoitu siitä, että se pyrkii pelkistämään valtavan mutkikkaita, mitä suurimmassa määrin myös sosiaalisia ja kulttuurisia ilmiöitä yksinkertaisesti aivojen jonkin alueen sähköiseksi sykkeeksi. Ikään kuin jumala piileksisi jossain hermosolujen sopukoissa ja sitä yritettäisiin savustaa sieltä esiin kuin Saddam Husseinia maakuopasta.

Evoluution tuntematon järjestelykyky – konekieltä miljoonia vuosia

Elämme kehityksen virrassa, jokainen nanosekunti meidänkin aine- ja energiaosien sisuksissa käydään muunnosta aiemmasta, mitään huomiseen katsomatta. Ei ole ennustuksia, ei ennakoimista eikä arvailua. On vain kyky soveltaa juuri nyt |1 tilanteeseen aiempaa opittua – tämä on konekieltä miljoonien vuosien takaa.

 

Koirani on aikakone

Disclaimer: Vapaavuorossa esiintyvät tekstini ovat sanataiteellisia pakinoita. Niissä esiintyvät hahmot ja tapahtumat ovat pitkälti kuvitteellisia, kuten lukijanikin.

Siis… vähän mua hävettää tää paljastaa, mutta ei tää oo mitenkään monimutkasta: kato kullanruskee turkki — tommosta tiheetä, vedenpitävää, vähän karkeeta karvaa. Häntä on niinku saukolla, luppakorvat ja tommonen ystävällinen katse. Sillä kato silmäkulmat viittää alaspäin tuolta ulkoreunilta. Niinku ois muka surumieline. Mut ei se oo. Tai harvoin se on.

Elämän puu on päivitetty

Tiesimmehän me, että elämä jakautuu bakteereihin, arkeoneihin ja meihin aitotumallisiin. Elämän puun tarkempaa päivitystä on kuitenkin odotettu jo jonkin aikaa, kun varsinkin bakteerimaailmassa on tehty niin paljon uusia löytöjä. Eilen uusi elämänpuu sitten julkaistiin:

http://www.nature.com/articles/nmicrobiol201648

Tärkeää on huomata, kuinka pieni porukka tuolla oikealla alhaalla kaikki me aitotumalliset, eukaryootit, olemme: mukaan lukien siis ameebat, tomaatit, sudenkorennot ja ihmiset.

Viattoman kuolema - keskeytys vai murha?

Evoluutio järjesti väkevimmän päämääränsä - lisääntymisen, ryydittäen sitä mitä ihmeellisimmillä tavoilla viekoitella, hakea huomiota, kamppailla ja jopa huijata - oikeudesta jatkaa sukua.

Löydä sitten täältä ihmismieleinen yksilöitsekkyystapa rajoittaa, ehkäistä ja keskeyttää viattoman elämä ... ?

 

Ilkka Luoma

Se ratkaiseva tasapainoero!

"Ihmispopulaation elämänohje ja suuntaviivat perustuvat kuluttamiseen ja sen lisäämiseen - evoluutio-ohjatussa eläin- ja kasvikunnassa elämä taas perustuu tasapainoiseen kierrätykseen; biomassoja myöten"

Tietoisuus, evoluutio sekä suhde yksilön ja hänen ympäristönsä välillä

Tietoisuus on kaiken ydin, evoluutio käsittelee miten tietoisuus on kehittynyt tässä universumissa ja suhde ympäristöösi on ulkoinen todiste tästä evoluutiosta.

Lopputeksti sitten käsittelee sitä mitä helvettiä toi höpinä käytännössä tarkoittaa ;)

Kyky kiinnittää tietoista huomiota eri asioihin ympärilläsi tai sisälläsi on keskeinen hermoverkoston ominaisuus kaikilla nisäkkäillä. Miten sitten "tietoisuus" liittyy tähän huomiokykyyn? Entä mitkä ovat niiden erot?

Vastauksia skeptikoiden kysymyksiin

Blogin videossa Ken Ham vastaa selkeällä tavalla mm; seuraaviin skeptikoiden esittämiin kysymyksiin:

- Kuka teki Jumalan?

- Miten Nooa sai mahtumaan kaikki lajit arkkiin?

- Mistä Kain sai vaimonsa?

Sirkat todistavat luonnonvalinta ja mutaatiot eivät ole evoluutiota

Evoluutioon uskovat pitävät luonnonvalintaa sekä mutaatioita evoluution moottoreina. He uskovat että luonnonvalinta ja mutaatiot ovat kehittäneet kaikki eliöt yhdestä ja samasta alkueläimestä pitkän ajan kuluessa. Tätä luonnonvalinnan ja mutaatioiden aikaansaamaa muuntumista evoluutioon uskovat kutsuvat evoluutioksi.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä