Ilkka Luoma Mielipiteitä ilman hymistelyä

Miksi emme ymmärrä kiinalaista filosofiaa?

Otamme kiinalaisesta sota- ja urheiluhistoriasta esimerkin, jonka hahmotus meille ymmärrettävällä tavalla jää kunkin lukijan omaan käsityskykyyn ja tämän tiedostamaan logiikkaan --- 

Reilu 2000 vuotta sitten taistelujen lepotauolla kenraali Han katseli sotilaidensa meneillään olevaa lentopallon kaltaista peliä - aikansa. Lopulta kenraali kääntyi adjutanttinsa puoleen ja sanoi:

"Miksi riitelevät yhdestä pallosta - jakakaa kaikille oma pallo!"

 

Kertomus on elävästä esimerkistä - Suomen ollessa EU:n puheenjohtajamaa, saimme vieraaksemme silloisen Kiinan pääministerin - herra Wen Jiaobao´n - suurlähetystössä pidetyssä yksityistilaisuudessa ylläoleva kertomus tuli esille, kun keskustelu oli muutoin kääntynyt aiemman - Kiinan suurimman maakunnan Shandong´in kuvernöörin herran Han´in viisaisiin johtopäätöksiin *] - tällöin korkea vieraamme esitti tuon kenraalin vertauskuvan. Olen jälkeenpäin usein miettinyt tuon historiatarinan sisältöä ja opetusta.

*] Herra Han Shandongista oli käynyt pitkälle meneviä kauppaneuvotteluja akselilla USA - Suomi - Kiina - me suomalaiset toimimme projektin löytäjinä, sanansaattajina, kiinalaisten neuvonantajina ja herra Han´in luottomiehinä - kyseessä oli 1400 MW kivihiilivoimalaitos, sen siirto "koipussista" USA:n Texasista Kiinaan ja lopulta modernisointi sekä tekninen muunnos kokoamispaikalla. 

 

PS

Tänään Kiinassa kommunismin periaatteet hiljalleen peittyvät kiinalaisten oman modernin uuskungfutselaisuuden varjoon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ei olemassa kiinalaista lääketiedettä. Olisiko filosofiaakaan? Pelkät mietelmät eivät riitä filosofiaksi.

Ilkka Luoma

Kiina on vanhin olemassaoleva sivistysvaltio - yhtäjaksoisesti noin 4000 vuotta - kungfutselaisuus on filosofia isolla F:llä ;)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Vaikka akupunktiota ei pidetä lääketieteessä oikeana hoitomuotona, niin maallikosta siinä tuntuu olevan lääketieteen osa-alue kuitenkin. Suomessa toki saa akupunktiohoitoja ihan virallisiltakin tahoilta.
Vähitellen taitavat opit ja käsitykset muuttua lääketieteessäkin.
Kinnassa lääketieteelliset opit ovat kehittyneet ainakin parituhatta vuotta omaan suuntaansa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Vaikea kysymys, mutta lienee parasta lähteä ymmärtämään enemmän kiinalaista filosofiaa vain lukemalla ja taas lukemalla... Tänään luin nämä viisaat lauseet, mutta siitä huolimatta en välttämättä ymmärrä mitä ja mistä sinä Ilkka varsinaisesti haluat keskustella?

""Zen -buddhalainen filosofia ei opeta, ettei pitäisi katsoa, minne on menossa. Se vain opettaa, että menemisen päämäärää ei ole korotettava siinä määrin kulloistakin olotilaa tärkeämmäksi, että itse kulkeminen menettää merkityksensä.

Kuten Buddha aikoinaan oivalsi, maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa. Hän puhui pysymättömyydestä yhtenä olemassaolon tunnusmerkkinä. Esimerkiksi kukka muuttuu ja lopettaa jonkin ajan kuluttua olemasta kukka. Se muuttuu mullaksi ja sitten uusia kasveja
kasvaa. Isommassa mittakaavassa aivan kaikki, jopa planeetat, tähdet ja galaksit käyvät läpi tämän prosessin: syntymän, kasvamisen, kuihtumisen ja kuoleman.

Ajatus siitä, että jokin on pysyvää, on illuusio. Maailma muuttuu, mutta ihmismieli taistelee vastaan toivoen, että se pysyisi muuttumattomana. Tähän illuusioon takertumisesta buddhalaisuuden mukaan seuraa, että elämästä tulee dukkhaa, kärsimystä.""

Maailma muuttuu ja ihmismieli taistelee sitä vastaan sitkeästi, näinhän se meillä menee valtiollisellakin tasolla, puhumattakaan yksityisen ihmisen muutosvastarinnasta, josta esimerkkejä meillä riittää liiaksikin asti.

Yritin hakea liian sekavasta kirjahyllystäni yhtä upeaa kirjaa, joka aikoinaan teki minuun valtavan suorastaan järisyttävän vaikutuksen, mutta nyt jopa nimikin on enää varsin hämärästi muistissani.. Olikohan se Jousiammunnantaito? No jatkan hakemista.

Ilkka Luoma

Kaija - Hieno vastauskommentti!

Puutarhanhoidossa lienee terapiaa, kuten jousiammunnassa - näin olen kuullut.

Pyysin pohdintaa kenraali Han ´in pallojen jaosta. Kuulin kiinalaisen selitteen ja nyt odottaisin mitä länsimaalainen olisi mieltä.

Ilkka Luoma

"Ei ole väliä onko kissa musta vai valkoinen, kunhan huolehtii hiiret talosta"

Ilkka Luoma

LG:lle

Otavan suuri maailmanhistoria - osa 5 'Idän suurvallat' luettelee kiinalaisiksi filosofioiksi:

-kungfutselaisuuden
-buddhalaisuuden (!)
-taolaisuus

Historiakin muuttuu tutkimusten ja suosituimmuuden mukaan ;)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Vastaava urheiluvertaus oli sellainen, jossa pikajuoksija kehui juosseensa 400 metrin uuteen ennätysaikaan kokonaisen sekunnin kilpailijaansa nopeammin. Vanha filosofi kysyi: "Entä kuinka olette aikonut käyttää tuon sekunnin?"

Ilkka Luoma

Vertailutaloudessa urheilusuorituksen sekunnin säästö ja nipistys on voinut viedä usean vuoden työn ja harjoittelun. Miten olisit käyttänyt muutoin nuo vuodet?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

" Vanha filosofi kysyi: "Entä kuinka olette aikonut käyttää tuon sekunnin?"

- Juuri tämän kaltaisten viisauksien tähden rakastan kiinalaisia filosofeja.

Tuo Ilkan mainitsema mietelmä, joka on ehkä ainakin meillä niitä kaikkein tunnetuimpia: "Mikään ei ole niin tärkeää, kuin puutarhanhoito, eikä sekään niin tärkeää".

Ostin muinoin Singaporesta jopa kasan joulukortteja, joista jokaisessa kortissa oli mukana hämmästyttävän hieno viisaus vain muutamalla lauseella ilmaistuna.

Ilkka Luoma

Kiinalainen kulttuuri on ikivanhaa, ja he ovat käyneet tavallansa oman "liittovaltiokehityksen" - heidän etu on yhteiset ymmärrysmerkit! Kiinalaiset ovat kollektiiveja, ja näin heille on jäänyt aikaa pohtia myös elämän solmukkeisuutta.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Heillä on ollut aikaa miettiä myös elämän suurempia arvoja:" Vanhan kiinalaisen sananlaskun mukaan rikas ei ole se, jolla on paljon rahaa, vaan se, joka ei halua sitä lisää."

Vaikka täytyy myöntää, että näin ajattelevia ihmisiä taitaa myös Kiinassa enää olla hyvin vähän, tai ainakin niin luulisin?
Rikkaat haluavat edelleen aina vain lisää ja lisää...ahneus ei tunne kansallisia rajoja:)

Ilkka Luoma

Olet oikeassa, osa kiinalaisista länsimaalaistuu kulutusinnossaan, näyttö- ja vertailutaloudessaan meidän kaltaisiksi - miten voisimme olla esimerkkinä, ettei loputon kulutuksen kasvu ole edes mahdollista?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo edellisessä kommentissasi mainitsemasi kiinalainen "kollektiivisuus" ei todellakaan pidä sisällään länsimaiden kaltaista ajatusta yhteiskunnallisesta tasa-arvoisuudesta tai oikeudenmukaisuudesta, tuloeroista, j.n.e.

Kollektiivisuutta esiintyy siellä lähinnä maaseudun köyhien keskuudessa, koska he tarvitsevat toistensa apua selviytyäkseen itse. Turvaverkkoja yhteiskunnassa ovat perhe, suku, ystävät ja siitä laajennettu "guangxi"-piiri, jossa myös vallitsee molemminpuolisen edun periaate.

Kiinalaisten rikkaiden ja omaisuuttaan kartuttavien niskoille ei sälytetä siellä juurikaan huonoa omaatuntoa, kuten meillä päin on tapana.

Ilkka Luoma Vastaus kommenttiin #14

Kiinassa on tuhansia vuosia vanha keisariperinne - 'mikä keisarin on, se hänelle kuulukoot' ... menestystä ihaillaan, eikä niinkään kadehdita, vaan laittaa yrittämään.

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Kiinalainen Qiu Xiaolong on kirjoittanut alunperin runoja, mutta hänkirjoittaa myös hyviä dekkareita, joita on käännetty suomeksi muutamia. Kannattaa lukea. Niissä on aina mukana kiinalaista filosfiaa ja vielä runomuodossa, jotka panevat miettimään.

Ilkka Luoma

Sanotaanko kuvainnollisesti, että kiinalaiset piirtävät/ maalaavat runoja ;)

Käyttäjän JaakkoJuhaniOjaniemi kuva
Jaakko Ojaniemi

Nykykiinassa meno on surkeaa. Raha ja tuhlaileva elämäntyyli on ainoa asia mikä ihmisiä kiinnostaa. Osta, osta, osta. Vain Venäjäällä elämä on yhtä pinnallista.

Kiinan televisio suoltaa saippuasarjoja, jossa on vain kauniita ja rikkaita ihmisiä. Yhteiskunta saa aivan väärän kuvan ihanteistaan. Liekö hallituksen tahallista mielipiteiden muokkausta saadakseen ihmiset uskomaan harhakuviin rikastumisesta.

Ilkka Luoma

"Osta, osta ja osta" -kuulostaako vai tuntuuko tutulta ;)

Eräs huolestuttavimmista skenaarioista on se, että kiinalaiset matkivat meitä läntisen maailman kulutusiloittelijoita, ja päätyvät samaan kulutusvauhtiin ja näyttö- ja vertailutalouteen kuin me - jokainen osaa laskea tuolloin, ettei maapalon yhteiset varannot enää riitä.

Ilkka Luoma

Deng Xiaoping kehotti kansaansa "rikastumaan", kun aloitti Kiinan uuden aikakauden, jossa tavoitteena on ottaa yhteisestä maapallosta se osuus mikä Kiinalle kuuluu eli 1,45/7,15 - meille suomalaisille kuuluu saman kaavan mukaisesti 0,0054/7,15.

Tosin kiinalaisille jäi ehkä epäselväksi, mitä Deng "rikastumisella" tarkoitti?