*

Ilkka Luoma Mielipiteitä ilman hymistelyä

Stalin ja Suomi - venäläisin silmin 5/5

Stalin ja Suomi - venäläisin silmin 5/5

Osa 5/5

 

...

 

«Joulukuun 1943 puolivälissä, pian Teheranista palattuamme, sain käskyn ylimmältä sotilasjohdolta mennä Leningradiin auttamaan rintaman johtoa tulevassa hyökkäysoperaatiossa. Ennen lähtöäni teimme yhteenvetoa Suomen osallistumisesta sotaan. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Stalin kysyi minulta: tunnenko minä Suomen historiaa? Olenko tietoinen Pietari Suuren epäonnistuneista sotatoimista siellä ja toisaalta Aleksanteri I:n menestyksekkäistä toimista, joiden tuloksena Suomi liitettiin Venäjän imperiumiin?

Kuultuaan että neuvostolais-suomalaiset sotilaallisen konfliktin aikana olin lukenut sangen runsaasti kirjallisuutta sekä Suomesta, että se liittämisestä Venäjän valtioon, Stalin keskittyi tähän konfliktiin ja ylisti sekä suomalaista sotilasta että Suomen kansaa. Stalinin mielestä Suomen kansa on työteliäs, kärsivällinen ja rakastaa isänmaata. Mutta samalla hän pani merkille suuren eron kansan toiveissa ja Suomen fasistismielisen hallituksen päämäärissä, jotka syöksivät valtion sotaan ja pakottivat oman kansan maksamaan siitä. Keskustelusta kävi selväksi, että yhtäältä Stalin kunnioittaa Suomen kansaa, vaikka hänen ylipäällikkönä täytyy tehdä jonkinlainen päätös sotilaallisen uhkan poistamiseksi neuvostolais-saksalaisen sodan pohjoisella siivellä.

Selvää oli, että massiiviset ilmapommitukset vaativat paljon uhreja vähälukuisesta kansasta, joka joutui maksamaan kovan hinnan hallituksensa politiikasta. Tuntien Stalinin jo vuosien ajan, näin että hän epäröi lopullisen päätöksen tekemistä. Ennen lähtöä sain Stalinin käskyn siitä, että samaan aikaan, kun tuemme Leningradin rintaman joukkojen hyökkäystoimia, suoritamme kaikki välttämättömät toimet iskun valmistelemiseksi Suomen sotateollisuuskohteita vastaan siten, että tehtävä voidaan suorittaa tuntien kuluttua käskyn saamisesta. Isku oli tehtävä Helsingin satamaan, rautateiden risteyskohtiin ja sotilaskohteisiin kaupungin laitamilla. Kaupunkiin ei saanut tehdä massiivista iskua. Ensimmäiselle lennolle lähetettiin muutama sata konetta, ja jos se on välttämätöntä, jos sellaista ilmenee, koneiden lentoihin osallistuneiden koneiden määrää voidaan lisätä.»

Muistellaanpa miten Saksan ilmavoimat toisen maailmansodan aikana hävittivät Stalingradin, englantilaisen Coventryn ja Varsovan. Englantilaiset ja amerikkalaiset eivät toimineet yhtään paremmin - Dresdenin ja muiden saksalaisten kaupunkien rauniot ovat siitä todisteena. Stalin henkilökohtaisesti määräsi suorittamaan iskut ilman ylimääräisiä uhreja ja hävitystä. Ensimmäinen isku tehtiin 7.2.1944 vastaisena yönä. Marsalkka Golovanov muistelee:

«Pian sen jälkeen eräs näkyvä teollisuusmies Ruotsissa kääntyi meidän Tukholman lähettiläämme Aleksandra Kollontai’ n puoleen kertoen hänelle, että Suomen hallituksen edustajalla herra J.K. Paasikivellä on valtuudet selvittää ehdot Suomen irtaantumiselle sodasta. Lisäksi tiedusteltiin, suostuuko hallituksemme neuvottelemaan Suomen nykyisen hallituksen kanssa. J.K. Paasikiven ja A. Kollontain epävirallinen tapaaminen pidettiin 16.helmikuuta. Samana päivänä sain Stalinin käskyn toistaa pommituslento Helsingin alueelle, mikä myös tehtiin. Seuraavalla tapaamisella Paasikivi sai Kollontailta meidän ehtomme rauhan solmimiseksi Suomen kanssa.»

Nämä ehdot olivat yksinkertaisesti hämmästyttävät. Lukekaa ne ja miettikää, kuka vielä on vaatinut tappion kärsineeltä näin vähän. Jos Stalin muka halusi miehittää Suomen, miksi hän ei edes yrittänyt sitä vuosina 1944 - 1945,kun hänellä oli siihen täydet mahdollisuudet?

 

Stalinin esittämät rauhanehdot olivat seuraavat:

1) Suhteiden katkaiseminen Saksaan ja saksalaisten joukkojen ja alusten internointi Suomesta. Jos Suomi ei kykene täyttämään vaatimuksia, Neuvostoliitto on valmis antamaan välttämätöntä apua joukoillaan ja ilmavoimillaan.

2) Neuvostoliiton ja Suomen välisen vuoden 1940 rauhansopimuksen saattaminen voimaan ja suomalaisten joukkojen vetäytyminen vuoden 1940 rajoille.

3) Neuvostoliiton ja liittoutuneiden sotavankien sekä keskitysleirillä ja pakkotyössä pidetyn siviiliväestön pikainen palauttaminen.

4) Kysymys Suomen armeijan demobilisaatiosta oittain tai kokonaan jätetään Moskovan neuvotteluihin.

5) Kysymys Neuvostoliitolle aiheutettujen vahinkojen ja neuvostoalueen miehittämisen korvaamisesta jätetään Moskovan neuvotteluihin.

Mutta Suomen johto ei suostunut tähän.

 

«Yöllä 27. helmikuuta iskettiin vielä kerran Helsingin alueelle. Jos lentoon osallistuneet koneet olisivat iskeneet itse Helsinkiin, voidaan sanoa että kaupunki olisi lakannut olemasta. Lento oli viimeinen ja vakava varoitus. Sain pian Stalinin määräyksen keskeyttää kaukoilmavoimien toiminnan Suomen alueella. Näin neuvottelut Suomen irrottamiseksi sodasta saatiin alkuun» - kirjoittaa marsalkka Golovanov.

On sanottava, että Suomen sodasta irrottamisen prosessi pitkittyi - vasta 19. syyskuuta 1944 allekirjoitettiin välirauhan sopimus, ja Suomi julisti sodan Saksalle. Rauha ei riistänyt Suomelta valtiollista itsenäisyyttä ja oikeutta harjoittaa omaa ulkopolitiikkaa. Erotuksena muista Saksan puolella sotineista maista, Suomea ei miehitetty. Stalin ei käyttänyt näitä voittajan oikeuksia, koska hän ajatteli tulevaisuutta ja toivoi hyviä suhteita itsenäisen Suomen valtion kanssa. Stalin rakasti Suomea ja kunnioitti sen kansaa.

  

Lopullisessa muodossaan Neuvostoliiton ja Suomen rauhanehdot näyttivät tältä:

1) Palauttaa vuoden 1940 rajat ja lisäksi luovuttaa Neuvostoliitolle Petsamo.

2) Helsingin lähellä sijaitsevan Porkkalanniemen vuokraaminen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi (palautettiin suomalaisille jo vuonna 1956).

3) Antaa Neuvostoliitolle oikeus joukkojensiirtoihin Suomen halki.

4) Maksaa 300 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvoiset sotakorvaukset, jotka on korvattava vientituotteina kuuden vuoden aikana.  

5) Kommunistipuolueen laillistaminen.

Sodan hävinneelle maalle ehdot olivat enemmän kuin hyvät. Eritoten jos muistaa, mitä Saksalle tapahtui.

 

Keskustelua:

Jari-Pekka Vuorela ~ http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?p=25387 -

"Mannerheimin vastaveto ”Terijoen hallitukselle”: Trotskin johtama nukkehallitus



Talvisodan syttyminen 30.11.1939 shokeerasi monet, ei vähiten Suomen armeijan kaikki puutteet liiankin hyvin tunteneen ylipäällikkö Mannerheimin. Vanha mies kantoi raskasta vastuuta harteillaan. Läsnä olleiden, ja päämajassa vierailleiden, muun muassa Urho Kekkosen todistuksen mukaan marsalkka oli hermovoimiensa äärirajoilla. Väsynyt viisaskin mies voi tehdä harkitsemattomia ehdotuksia. Talvisodan alkupäivinä sotamarsalkka Mannerheim esitti vastavetoa Stalinin asettamalle O.V. Kuusisen Terijoen nukkehallitukselle. Ehdotus koski Trotskin johtamaa venäläisistä emigranteista koostuvaa ”vastahallitusta”



Katsotaanpa vähän tarkemmin:



Pääministeri Rytin sihteerin Alf E. Tudeer in kirjoittaman keskustelupöytäkirjan mukaan valtioneuvoston 15.12.1939 klo 17 pidetyn istunnon alkajaisiksi Ryti esitti eräitä tietoja rintamilta ja sen jälkeen ”mainitsi, että oli esitetty ajatus, että Trotski kutsuttaisiin tänne muodostamaan Venäjälle vastahallituksen”. Leo Davidovits Trotski oli bolsevikki, Leninin ja Stalinin taistelutoveri maanalaisuuden ajoilta, lokakuun vallankumouksen 1917 avainhenkilöitä, Neuvosto-Venäjän entinen sota-asiain kansankomissaari"

 

 

Trotski ei ollut maanalaisuuden kaudella bolsevikki, vaan mensevikki. Hän ei ollut mukana helmikuun vallankumouksessa, vaan toimitti USA:ssa sosialistista sanomalehteä mm. Aleksandra Kollontain ja Clara Zetkinin kanssa. Hän palasi Venäjälle alkukesästä 1917, ja heinäkuussa samassa yhteydessä, kun Kerensky korvasi Georgi Lvovin Väliaikaisen hallituksen johdossa, Trotski valittiin mm. bolsevikkien edustajana Pietarin neuvoston puheenjohtajaksi. Asema oli äärimmäisen tärkeä, koska myöhemmin Pietarin neuvosto julisti Lokakuun vallankumouksen alkaneeksi. Lenin ei koskaan pitänyt Trotskia aatteellisesti bolsevikkina.

"Puna-armeijan luoja ja vuodesta 1929 poliittinen pakolainen, joka 1937 oli päätynyt Meksikoon. Trotskin varhaiset vastustajat kunnioittivat häntä sarkastiseen sävyyn nimikkeellä ”Suurin juutalainen kenraali sitten Joosuan”

Myöhemmin ulkoasiainvaliokunnan kokouksessa 22.1.1940 klo 17 pitkän työlistan lopulla ulkoministeri Tanner ”siirtyi puhumaan venäläisten keskuudessa suoritettavasta propagandasta. Ilmoitti, että hänen luonaan oli juossut paljon väkeä, etupäässä emigrantteja, sekä monarkisteja että bolsevikkeja, mm. Kerenskyn poika [baletti-kirjailija Gleb Kerensky, 1907 - 1980], kaikki tarjonneet palveluksiaan"

 

Vähän yllättävää, sillä Kerenski oli vielä tuolloin poikamies, joskin meni samana vuonna naimisiin 40-vuotiaan australialaisen toimittaja Lydia "Beatiful Nell" Trittonin kanssa. Kerenskin lapsista ei ole mainintaa hänen tiedoissaan netissä, mutta toki hänellä saattoi olla tunnustettuja aviottomia lapsia. Sellaisistakin kuitenkin yleensä netissä mainitaan.

"Jotakuta voisi mahdollisesti käyttää, mutta hän epäili suuresti heidän laajaa ohjelmaansa, joka käsitti mm. Venäjällä vallitsevan systeemin kaatamisen”. Ryti kommentoi että olisi hyvä, jos neuvostojärjestelmä luhistuisi, mutta se ei ole meidän asiamme.

Venäläisten Stalinin vastustajien ehdotuksien pohjalta oli kolme päivää aikaisemmin 19.1. Rytin, Tannerin, päämajan edustajan kenraali Waldenin, vapaaehtoisasioiden johtajan kenraali Oscar Enckell’ in, majuri M. Gripenberg’ in ja kapteeni J.W. Snellman’ in neuvottelussa muotoiltu kanta: ”Venäläisiä ei oteta vapaaehtoisiksi, mutta propagandaan heitä voitaisiin käyttää”

 

Venäjältä jo 1928 loikanneen, Stalinin entisen sihteerin Bazhanovin esityksen mukaisesti puna-armeijan sotavangeista koottiin salaa helmikuussa 1940 pieni ”Venäjän vapautusarmeija”, jonka yksi osasto ehti matkustaa rintaman lähelle tiedotustehtäviin vähää ennen kuin rauha maaliskuussa solmittiin. Hankkeen tiimoilta Suomessa vieraili talven aikana myös Venäjän entisen pääministerin poika, Arkadi Stolypin, joka oli lännessä toimivan oikeistohenkisen Kansan Työn Liiton, NTS’ n, johtajia. Tavan mukaan neuvostovakoilu sai hankkeesta tiedon jo ennen kuin se ehti käynnistyä.



Osastopäällikkö Aaro Pakaslahti täydentää Talvisodan poliittista näytelmää:

”Sodan alkupäivinä Tanner kertoi minulle eräästä sotamarsalkan puhelinsoitosta, jonka hän oli saanut Päämajasta. Mannerheimin asia oli seuraava. Häntä, ylipäällikköä, pidetään ehkä ”hulluna”, kun hän tahtoo esittää harkittavaksi ajatuksen, eikö olisi syytä perustaa jonnekin itärajan lähelle ”venäläinen hallitus”. Se ei merkitsisi paljonkaan vastavetona Kuusisen hallitukselle, mutta ei olisi täysin mahdotonta, että tällainen neuvostohallintoa vihaavista emigrantti- ja ehkä muistakin aineksista (sotavangit?) muodostettu elin voisi vaikuttaa jotakin Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin.

Marski oli lisäksi sanonut Tannerille, että tällaistakin keinoa oli harkittava, koska sotilaallinen tilanteemme oli äärimmäisen vaikea. Tanner ei suinkaan pitänyt marsalkkaa ”hulluna”, mutta näki hänen ajatuksessaan enemmänkin ilmauksen tilanteemme vaikeudesta kuin käyttökelpoisen ehdotuksen”



Pakaslahti kertoo vielä:

”Vähän myöhemmin eräs yliopiston professori kävi luonani ja tietämättä mitään sotamarsalkan ajatuksesta selitti, että olisi asetuttava yhteistyöhön Kerenskyn kanssa. Kerensky oli ainoa venäläinen, jolla varmaan vielä omassa maassaankin oli kantava ja kokoava nimi vapauden puolustajana. Lupasin kertoa professorin terveiset Tannerille. Hänen vastauksensa oli ilman muuta kielteinen. Sota on oma puolustussotamme, johon ei ole sekoitettava venäläisiä intressejä”

Leonid ja Marina Vlasovin mukaan Mannerheim oli hylännyt välittömästi ajatuksen, että Kerenskystä olisi tullut venäläisen pakolaishallituksen päämies (L&M Vlasov: Gustaf Mannerheim ja valkoiset emigrantit, 2007). Trotskia hän sen sijaan oli valmis esittämään.



Pakaslahti mainitsee vielä:

”Sotamarsalkka ei tietääkseni millään tavoin pitänyt kiinni ajatuksesta, jonka harkitsemista hän oli esittänyt ulkoministerille [Tanner]. Päinvastoin hänen kantansa kiteytyi toiseen suuntaan, siihen, että kaikin keinoin on näytettävä maailmalle asiamme koskevan vain Suomen alueen puolustamista, johon ei ole yhdistettävä Venäjän kysymystä. Marsalkan hyväksymissä lähetystöille toimitetuissa vapaaehtoiskysymystä koskevissa ohjeissa sanottiin, että venäläispakolaisia ei oteta vapaaehtoisiksi eikä venäläisten emigranttipiirien kansa asetuta yhteistyöhön”



Tuomo Polvinen kertoo J.K. Paasikiven elämäkerrassa (3. osa vuodet 1939 - 1944):

”Pari päivää myöhemmin [15.12.1939] Ryti mainitsi valtioneuvostossa ehdotuksesta kutsua Kuusisen vastapainoksi Suomeen Lev Trotski muodostamaan Venäjän ”vastahallitus”. Opetusministeri Uuno Hannulan mukaan ajatus oli ilmassa, ja hän oli kuullut siitä jo aikaisemmin. Neuvostohallintoa vihaavista emigranteista koostuva elin saattoi hyvinkin vaikuttaa jotakin Venäjän kansaan ja Suomea vastaan lähetettyihin joukkoihin. Paasikivestä ajatus oli kuitenkin ”hyvin epäilyttävä”, eikä se johtanut tuloksiin. Hallitus kokonaisuudessaan suhtautui varsin varovaisesti emigranttiryhmiin”



Edellä esitetyt kuvaukset perustuvat reaaliaikaisiin pöytäkirjoihin, muistiinpanoihin ja päiväkirjoihin. Mitä asiasta kertoo ulkoministeri Väinö Tanner sodan jälkeen kirjoittamissaan muistelmissa (Olin ulkoministerinä talvisodan aikana, 1950):

”Ulkomaisella kommunismia vastustavalla taholla olisi mielellään nähty, että Suomi olisi antanut valjastaa itsensä neuvostojärjestelmän vastaisen propagandan palvelukseen, jonka ulkomaalaiset olisivat rahoittaneet. Tähän ryhmään kuului mm. se mielikuvituksellinen ehdotus, että olisimme kutsuneet Trotskin Suomeen ja varanneet hänelle pienen kaistaleen esimerkiksi Repolasta venäläisen väliaikaisen hallituksen sijaintipaikaksi. Tämän hallituksen etunenässä olisivat olleet Trotski ja Kerensky. Suunnitelma tarkoitti kaiketi olla jonkinlaisena vastavetona Kuusisen Terijoen hallitukselle. Tämänlaisten ajatusten takana olivat useimmiten maastaan paenneet valkoiset venäläiset, jotka odottivat Suomen sodan olevan neuvostokomennon lopun alkua”.



Puuttumatta muihin tämän hätäpäissä tehdyn ehdotuksen piirteisiin, tulee todeta sellainenkin käytännöllinen seikka, kuin kyseisten Amerikkaan emigroituneiden poliitikkojen omat näkemykset. Niitä ei tietenkään ehditty arvioida saati tunnustella. Lainkaan yllättävä ei ollut se, että vainotun Trotskin ”bolsevikki veri oli sakeampaa” kuin antistalinistinen vakaumus. Trotski taatusti muisti taistelun Pietarista ja kamppailut ”valkoisia kenraaleja” vastaan monilla rintamilla, ja sellaiseksi hän luki myös Mannerheimin. Robert Service kirjoittaa tuoreessa Trotski-elämäkerrassa (Trotsky a biography, Lontoo 2009) Pietarin rintaman tilanteesta tasan 20 vuotta aikaisemmin, lokakuussa 1919:

”Trotskin saamat raportit kertoivat, että kenraali Mannerheimin komentamat suomalaiset harkitsivat liittymistä valkoisten kenraalien vastavallankumouksellisen sotaan. Mannerheim hinkui päästä torjumaan vain viitisenkymmentä kilometriä Pietarin pohjoispuolella levittäytyvän kommunistisen rajan tulevaisuudelle muodostamaa uhkaa. Vastauksena Trotski julisti, että jos suomalaiset liittoutuvat Judenitsin joukkoihin, punaiset tulisivat lyömään heidät takaisin, aina Helsinkiin asti. Suomalaisten uhka väistyi” [käännös VH].



Mannerheim ilmeisesti arveli maanpaon muuttaneen miehen ja miehen aatokset. Suomalaisten korviin ei vielä joulukuun alussa 1939 ollut tullut, että kohta Talvisodan puhjettua Trotski, vastoin monien kannattajiensa näkemystä, tuki Neuvostoliittoa, jonka hän katsoi olevan “porvarillista Suomea” historiallisesti edistyneempi maa"

Totta: Trotski luuli, tai oli luulevinaan, Talvisotaa omien ideoidensa mukaiseksi "sosialismin levittämissodaksi", ja kannatti tai oli kannattavinaan sitä:

~ http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/359981?page=5... -

 

"Service valaisee trotskilaisten mielialoja Amerikassa Talvisodan sytyttyä:

”Kremlin kyvykkyyttä väheksyessään Trotski samanaikaisesti puolusti periaatteellisesti Neuvostoarmeijan sotilaallista kampanjaa Suomea vastaan.



Hän väitti että Suomen ”sovjetisointi” muodostuisi sille verrattomaksi eduksi. New Yorkissa toimiva Sosialististen Työläisten Puolue (The Socialist Workers Party, SWP) oli maailman suurin Trotskia tukeva järjestö.

 

Puolueen vähemmistö vastusti tätä näkemystä, jota se kutsui ”stalinistiseksi imperialismiksi”, ja torjuivat Trotskin toivomuksen, että Puna-armeijan paine laukaisisi uuden sisällissodan Suomessa. Jopa SWP’ n enemmistö, joka muuten vahvasti tuki Trotskia, kyseli hänen saamansa informaation ja siitä tekemänsä analyysin perään.



Trotski ei antanut tuumaakaan periksi. Kirjeessään Joseph Joe Hansen’ lle (5.1.1940 - 1979) hän totesi, että jopa mensevikit ovat tunnustaneet, että Neuvosto-Venäjän ja Puolan sota vuonna 1920 johti Puolan sisällissotaan. Hän väitti kivenkovaan, että sama tulisi toistumaan Suomessa nyt. Trotski jatkoi toivoen Puna-armeijan voittavan ja Suomen kommunistien nousevan kapinaan ennen kuin rauha Moskovan ja Helsingin välillä tultaisiin solmimaan” [käännös VH].



Voiko mikään ehdotus mennä enää tämän pahemmin pieleen?

Aivan ilman jälkinäytöstä Mannerheimin emigrantti-episodi ei jäänyt.



Stalinin palkkamurhaaja surmasi Leo Trotskin tämän kotona Meksikossa 20.8.1940, runsaat viisi kuukautta Talvisodan päättymisen jälkeen. Epäilemättä Stalinin korviin meni, että Suomi, siis sen sotamarsalkka, oli ehdottanut epäsäätyistä poliittista bastardi-hallitusta, ja Trotskin nostamista sen keulahahmoksi, ja vielä Repolan alueelle, suoraan Neuvosto isänmaan luoteisrajalle. Jos tämä ei kiihdyttänyt paranoidista vaivaa potenutta diktaattoria, ei sitten mikään"

 

Stalinilla ei ollut sen aikaisia eikä myöhempiäkään psykiatrisia diagnooseja. Myös ruumiillisesti hän oli terve, kunnes kuoli.

Oliko Puna-armeijan perustaja Leo Davidovitsh Trotski Talvisodan viimeinen uhri?

 

On mahdollista, että Trotski oli Liittoutuneiden eikä Saksan puolella, varsinkin kun oli juutalainen, ja mahdollisesti yhteistyössä esimerkiksi USA:n, Meksikon tai Turkin hallituksen kanssa.



"PS. Siinä missä Trotski myötäili rivaalinsa Stalinin hyökkäyspolitiikkaa, Kerensky sen sijaan otti Molotov-Ribbentrop sopimuksen jälkeen julkisesti kantaa kahden diktaattorin imperialismille, ja kehotti läntisiä valtoja taisteluun kumpaistakin diktaattoria vastaan;

~http://www.abc.net.au/lateline/content/2003/hc40.htm



Any research done on Kerensky however, yields the following accounts which are indicative of the omissions relating to Kerensky's time in Brisbane and Australia during 1946:

"He later moved to France where he led the propaganda campaign against the communist regime in Russia. This included editing the Russian newspaper, Dni, that published in Paris and Berlin. In 1939 Kerensky urged the western democracies to intervene against both communism in the Soviet Union and fascism in Germany. On the outbreak of the Second World War Kerensky moved to the United States. He worked at the Hoover Institution in California and wrote his autobiography, The Kerensky Memories: Russia and History's Turning Point (1967). Alexander Kerensky died of cancer in New York on 11th June, 1970”

 

Ylös merkinneenä – Ilkka Luoma [lainattu aineisto – linkkejä lisäten]

 

 

7105

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset